Viime sunnuntaina päätin vihdoin herätä aikaisin ja suunnata Fischmarktille! Altonan kuuluisat kalamarkkinat ovat auki sunnuntaiaamuisin noin viidestä kymmeneen. Markkinoilla myydään kalojen lisäksi hedelmiä ja vihanneksia, kukkia, vaatteita ja lähes kaikkea mitä missä tahansa markkinoilla nykyään. Paikalla on myös paljon erilaisia ruokakojuja. Myyjät ovat ulkona, mutta sisällä suuressa hallissa soittaa aina kaksi bändiä, ihmiset tanssivat, syövät ja myös juovat. Osa ihmisistä tulevatkin suoraan baarista Fischmarktille jatkamaan juhlintaa.
Mitä lähemmäs kello tuli kymmentä, sitä hurjemmaksi meno yltyi. Etenkin kalat, hedelmät, vihannekset ja kukat lähtevät aina halvemmalla ja halvemmalla, markkinoiden päättymisen lähestyessä. Itse ostin suuren kassillisen hedelmiä ja vihanneksia vain kympillä.
Kaiken kaikkiaan Fischmarkt oli näkemisen arvoinen ja jokaisen Hampurissa vierailevan pitäisi nähdä Fischmarktin meno ja ainutlaatuinen tunnelma!
Markkinoilta suuntasin painavan hedelmä-/vihanneskassin kanssa takaisin kirkolle. Yhdeltätoista alkoi 1. adventin messu jonka vuoksi kirkkoamme koristi kaunis adventtikranssi (joita Saksassa ostetaan paljon) kynttilöineen. Kirkkokahveilla käynnisteltiin reformaation juhlavuotta Luther-tietovisan merkeissä.
Kun messu oli vietetty ja tietokilpailu pidetty, alkoi kirkossa vielä musiikkinäytelmä Aino Ac
kté. Näytelmän esitti merimieskirkolla muun muassa kuoroa johtava Eva-Christina Pietarinen, yhdessä pianisti Per Rundbergin kanssa. Esitys oli tällä kertaa pääasiassa saksaksi, sillä se on aiemmin esitetty jo suomeksi ja ruotsiksi. Vaikka aivan kaikkea en ymmärtänytkään, oli esitys aivan uskomattoman hieno!
Viime ja tällä viikolla on useana päivänä aurinko hellinyt meitä täällä Hampurissa. Vaikka ilma on toisinaan kylmä, on mahtavaa vain kävellä ympäri kaupunkia ja nauttia kauniista maisemista, etenkin Elben rannalla. Näitä maisemia tulee kyllä Suomessa ikävä. Niin uskomattoman kaunista täällä on!
-Liisa