Viikonloppu kului kirkolla lauantaina vietetyn Nacht der
Kirchen eli kirkkojen yö -tapahtuman ja sunnuntain perhekahvilan merkeissä.
Nacht der Kirchenin teemana oli siis tänä vuonna "Lebe! Liebe!
Lache!" ja kirkollamme järjestettiin teemaan sopivia hartauksia ja
konsertteja. Itse olin (toisin kuin oli suunniteltu) koko päivän
kahvilassa/kaupassa auttamassa ja leivitin mm. muikkuja, joiden menekki oli
suuri. Hauskaa silti, että piti lähteä Hampuriin asti tekemään ja syömään
elämänsä ekaa kertaa muikkuja :D Kirkolla kävi noin 460 henkeä illan aikana ja
välillä tuntui olevan hirveä kiire, mutta mielenkiinnolla marraskuun
joulubaasaaria odotellessa, kun muutaman päivän aikana asiakkaita on viime
vuosina käynyt noin 30 000...
Mutta nyt itse postauksen aiheeseen!
Olin maanantaista keskiviikkoon asti parin opettajani ja
muutaman muun SOSKU-hankkeessa toimivan henkilön kanssa tutustumassa Alsterdorfin evankelisen säätiö toimintaan. Kokonaisuudessaan Saksan sosiaalijärjestelmä on
hyvin erilainen kuin Suomessa, enkä ole päässyt siitä vielä lähes ollenkaan
kärryille, ja se hieman turhauttaa... Tämän ja huonon kielitaidon lisäksi
säätiön työn taustojen ymmärtäminen oli hankalaa, kun ei tunne Saksan historiaa
ja palvelujen organisointia tarpeeksi hyvin... Joka tapauksessa siis
palveluita, joita Suomessa tarjoavat kunnat, tarjoavat Saksassa järjestöt.
Ihmetystä päivien aikana herätti myös se, kun lähes koko
ajan puhuttiin vammaisista, mutta ainakin säätiön toiminta koski tällöin myös
mielenterveysongelmia omaavia (pahoittelun hassusta termistä, mutta en keksinyt parempaa...). Lasketaanko Saksassa siis mielenterveysongelmia omaavat vammaisiin henkilöihin vai eikö heitä vain jaksettu mainita erikseen??
Säätiön toiminnan perusta
Alsterdorfin säätiö on perustettu 1863 ja se tarjoaa
erilaisia palveluita pääasiassa vammaisille ja mielenterveysongelmia omaaville.
Alun perin säätiöllä on ollut suuri, ulkopuolisilta suljettu, laitosalue
Alsterdorfissa, sillä vammaiset on haluttu sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle
näkymättömiin. Toisen maailmansodan aikana, ymmärtääkseni jo ennen kuin
juutalaisten joutuivat natsien kohteeksi, teloittivat he satoja tuhansia
vammaisia ja sairaita. Yhä edelleen, etenkin vanhemmilla ihmisillä on siis
vahvoja ennakkoluuloja vammaisia kohtaan. Onneksi asiat on mennyt paljon
eteenpäin koko Saksassa ja säätiö on tehnyt aivan mielettömän hienoa työtä.
Säätiön työ perustuu nykyään YK:n vammaisten henkilöiden
oikeuksien yleissopimukseen, joka Saksassa ratifioitiin ensimmäisten joukossa
jo vuonna 2009. (Suomessa kyseinen sopimus ratifioitiin vasta muutama kuukausi
sitten!) Yleissopimukseen ja sen perusteella tehtyihin lakimuutoksiin
perustuen, kaiken säätiön toiminnan tavoitteena on inkluusio eli kaikkien
tasa-arvoinen osallistuminen ja vammaisten integroiminen osaksi
"tavallista" yhteiskuntaa, sekä luoda eri kaupunginosiin
yhteisöllistä toimintaa, jossa kaikki huolehtivat toisistaan, myös vammaisista.
Säätiön ajatuksena on se, että jokainen ihminen voi asua juuri siinä naapurustossa,
jossa haluaa ja saada siellä itselleen ne palvelut joita tarvitsee pystyäkseen
asumaan kotonaan.
Alsterdorfin laitosalue
Säätiön laitosalue on
avattu kaikelle kansalle (jos muistan oikein, niin) vuonna 2008. Nykyään
keskellä aluetta on tori, jonka laidalla on erilaisia kauppoja, ravintoloita ja
kahviloita. Alueen avaamisen jälkeen, kesti tietenkin aikansa ennen kuin alueen
asukkaat tottuivat ajatukseen, että laitosalue onkin tavallinen osa omaa
naapurustoa, eikä enää jokin suljettu paikka. Ihmiset ovat kuitenkin ottaneet
paikan omakseen ja siellä järjestetään nykyään monenlaisia tapahtumia.
Entisellä laitosalueella toimii myös mm. päiväkoti, kouluja, erityissairaala,
sekä esteetön liikuntahalli. Säätiö on purkanut alueelta paljon vanhoja
rakennuksia pois ja rakentanut tilalle moderneja, esteettömiä rakennuksia.
Vanhoista rakennuksista oli kuitenkin jäljellä vielä yksi, joka tosin odottaa
myös purkua. Säätiön tavoitteena on asuttaa vammaisia ihmisiä 20% entiselle
laitosalueelle ja 80% muualle kaupunkiin.
Työ eri kaupunginosissa
Säätiö on siis
rakennuttanut eri kaupunginosiin taloja, joissa vammaiset voivat asua.
Tarkoituksena kuitenkin, ettei yhdessä talossa asu vain vammaisia, vaan myös
esimerkiksi vanhuksia. Säätiön rakennuttamat talot ovat kokeneet aluksi
naapuruston asukkailta kovaakin vastustusta. Talojen yhteyteen on rakennettu
kaikille avoimia kohtaamispaikkoja ja naapurustoissa on järjestetty erilaisia
yhteisiä juhlia, joihin aluksi ei osallistunut ketään. Kuitenkin jo muutaman
vuoden työn jälkeen, ihmisten asenteet ovat alkaneet muuttua ja tavoite
inkluusiosta ja yhteisöllisyydestä toteutua.
Osana yhteisöllisyyden luomista, on myös naapuriapu ja avoin
palvelupiste. Naapuriavun kautta ihminen voi pyytää ja tarjota apua arjen
askareisiin. Tavoitteena on, että jonakin päivänä esimerkiksi vammaiset
voisivat olla myös avunantajia, eikä vain avunsaajia. Palvelupisteestä taasen
kuka vain alueen asukas voi kysyä apua esimerkiksi jonkin lomakkeen
täyttämisessä. Palvelupisteen työntekijät eivät kuitenkaan suoraan auta esim.
täyttämään lomaketta, mutta he tietävät, mistä apua juuri kyseessä olevaan
"ongelmaan" saa.
Työllistäminen
Tärkeänä osana
inkluusiota ja säätiön toimintaa on myös vammaisten työllistäminen työpajojen
lisäksi myös "normaaleihin" työpaikkoihin. Pääsimme tutustumaan muun
muassa Altonan Ikeaan, jossa säätiö on ollut mukana heti talon suunnittelusta
lähtien. Itse (säätiön) toiminta Ikeassa on alkanut keväällä 2014. Säätiöllä on
Ikeassa 34 työntekijää joista 26 ovat vammaisia / mielenterveysongelmia omaavia henkilöitä.
Säätiön työntekijän avustuksella he vastaavat itsenäisesti Ikean
palautuspisteestä. Nykyään he myös organisoivat muun muassa keltaisten kassien
kierrättämisen talossa, sekä muutama on esimerkiksi mukana huonekalujen
kokoamisessa. Työ palautuspisteessä on hyvin vaativaa ja vain harva on
uskaltanut sinne mennä töihin, sillä usein monella asiakkaalla on kysyttävää
samanaikaisesti ja he haluavat vastauksen heti. Usein asiakkaat myös alkavat
neuvottella hinnoista, jotka säätiön työllistetyt ovat ennalta määrittäneet
tuotteille. Säätiön työstä Ikeassa on saatu todella hyvää palautetta ja he
pärjäävät hyvin Ikean sisäisissä eri osastojen tuottavuuden rankingeissa.
Ikeassa toimimisen
lisäksi, säätiöllä on muun muassa ravintola Haus 5, jota vammaiset henkilöt
pitävät. Ravintola on perustettu vuonna 2004 ja siellä on yhteensä 90
työllistettyä, joista 65% ovat vaikeasti vammaisia eli vammaisuusprosentti on
yli 50. Ravintola sijaitsee lähellä satamaa (ja merimieskirkkoa) ja se on hyvin
suosittu ja monia muita ravintoloita huomattavasti halvempi, unohtamatta
taivaallisen hyvää ruokaa! Tästä taitaakin tulla oma vakiopaikkani Hampurissa
(:
Myös lahjakkaat,
taidetta tekevät, vammaiset on otettu huomioon. Heille on perustettu jo vuonna
1980 oma ateljee die/der Schlumper, joka toimii vanhassa
teurastamorakennuksessa. Ateljeessa toimivat taiteilijat saavat kuukausittain
pienen "kuukausirahan" (sosiaalietuuksien lisäksi). Kun joku
taiteilijoista myy oman taideteoksensa, hän ei saa rahoja suoraan itselleen,
vaan ne menevät koko The Schlumpers -yhteisön hyväksi ja niistä rahoista
maksetaan taiteilijoiden "kuukausirahat". Ateljeesta saa oman
työtilan, jos on tarpeeksi lahjakas. Ateljeessa pidetään myös taidekoulua
harrastelijoille ja usein uudet taiteilijat ateljeehen tulevatkin taidekoulun
kautta.
Näiden ohella säätiön
integrationsservice arbeit - isa auttaa vammaisia työllistymään avoimille
työmarkkinoille. Etenkin YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimuksen
ratifioinnin jälkeen, tavoitteena on Hampurissa ollut saada vammaiset pois
työpajoilta, avoimille työmarkkinoille. Kuka tahansa voi hakea apua
työllistymiseen isa:sta, mutta usein henkilöt tulevat joltakin työpajalta.
Isa:ssa lähdetään liikkeelle siitä, mitä työtä henkilö haluaa tehdä. Jos vaikka
joku haluaa koirankouluttajaksi, he lähtevät etsimään henkilölle paikkaa, jossa
se on mahdollista. Eri työpaikat voivat myös ilmoittaa isa:lle, jos he
tarvitsevat työntekijän. Alkuhaastattelun ja työn vaatimusten ja työntekijän tarpeiden/osaamisen kohtaamisen jälkeen
henkilö työllistyy yritykseen. Isa ohjaa, tukee ja opastaa työllistynyttä sekä
työnantajaa ilmaiseksi niin kauan kuin tarve vaatii.
Isa:n toiminnasta on
tuen ja neuvonnan lisäksi monenlaisia muita etuja niin vammaisille, kuin
työnantajillekin. Vammaisella henkilöllä on oikeus palata työpajalle, jos
työpaikka ei tunnukaan hyvältä. Sen lisäksi hän saa saman palkan kuin muutkin
työntekijät ja hän huolehtii itse toimeentulostaan, joka nostaa hänen
sosiaalista statustansa. (Saksassa sosiaalisella statuksella on suuri merkitys
ja ihmiset eivät arvosta henkilöitä, jotka elävät sosiaalietuuksilla.)
Työllistäessään vammaisia henkilöitä myös työnantajan
sosiaalisesti vastuullisen yrityksen -imago kirkastuu. Lisäksi he saavat
valtiolta rahallista tukea vammaisen työllistäessään.
Huomionarvoista on
myös se, että Saksassa on jo (jonkin lähteen mukaan) vuodesta 1917 (mikä
kuulostaa oudolta esim. toisen maailmansodan tapahtumia ajatellen) tuettu
vammaisten henkilöiden työllistymistä erilaisilla kiintiöillä. Olen aiemmin
ymmärtänyt, että yli 20 työntekijän yrityksissä 5% työvoimasta tulee olla
vaikeasti vammaisia (vammaisuusprosentti yli 50), mutta yksi säätiön
työntekijöistä sanoi suhteen olevan 1 vaikeavammainen 30 työntekijää kohden.
Jos yritys ei täytä velvollisuuttaan, se joutuu maksamaan sakkoja rahastoon,
jonka avulla tuetaan muunlaisia työ- ja työllistymismahdollisuuksia. Ainakin
jossain vaiheessa yritykset ovat saaneet kolmen ensimmäisen vuoden ajan myös
palkkatukea vammaisen työllistämiseen, mutta tällaisesta säätiön työntekijä ei
maininnut.


