Evangelische Stiftung Alsterdorf

Viikonloppu kului kirkolla lauantaina vietetyn Nacht der Kirchen eli kirkkojen yö -tapahtuman ja sunnuntain perhekahvilan merkeissä. Nacht der Kirchenin teemana oli siis tänä vuonna "Lebe! Liebe! Lache!" ja kirkollamme järjestettiin teemaan sopivia hartauksia ja konsertteja. Itse olin (toisin kuin oli suunniteltu) koko päivän kahvilassa/kaupassa auttamassa ja leivitin mm. muikkuja, joiden menekki oli suuri. Hauskaa silti, että piti lähteä Hampuriin asti tekemään ja syömään elämänsä ekaa kertaa muikkuja :D Kirkolla kävi noin 460 henkeä illan aikana ja välillä tuntui olevan hirveä kiire, mutta mielenkiinnolla marraskuun joulubaasaaria odotellessa, kun muutaman päivän aikana asiakkaita on viime vuosina käynyt noin 30 000...

Mutta nyt itse postauksen aiheeseen!

Olin maanantaista keskiviikkoon asti parin opettajani ja muutaman muun SOSKU-hankkeessa toimivan henkilön kanssa tutustumassa Alsterdorfin evankelisen säätiö toimintaan. Kokonaisuudessaan Saksan sosiaalijärjestelmä on hyvin erilainen kuin Suomessa, enkä ole päässyt siitä vielä lähes ollenkaan kärryille, ja se hieman turhauttaa... Tämän ja huonon kielitaidon lisäksi säätiön työn taustojen ymmärtäminen oli hankalaa, kun ei tunne Saksan historiaa ja palvelujen organisointia tarpeeksi hyvin... Joka tapauksessa siis palveluita, joita Suomessa tarjoavat kunnat, tarjoavat Saksassa järjestöt.

Ihmetystä päivien aikana herätti myös se, kun lähes koko ajan puhuttiin vammaisista, mutta ainakin säätiön toiminta koski tällöin myös mielenterveysongelmia omaavia (pahoittelun hassusta termistä, mutta en keksinyt parempaa...). Lasketaanko Saksassa siis mielenterveysongelmia omaavat vammaisiin henkilöihin vai eikö heitä vain jaksettu mainita erikseen??

Säätiön toiminnan perusta

Alsterdorfin säätiö on perustettu 1863 ja se tarjoaa erilaisia palveluita pääasiassa vammaisille ja mielenterveysongelmia omaaville. Alun perin säätiöllä on ollut suuri, ulkopuolisilta suljettu, laitosalue Alsterdorfissa, sillä vammaiset on haluttu sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle näkymättömiin. Toisen maailmansodan aikana, ymmärtääkseni jo ennen kuin juutalaisten joutuivat natsien kohteeksi, teloittivat he satoja tuhansia vammaisia ja sairaita. Yhä edelleen, etenkin vanhemmilla ihmisillä on siis vahvoja ennakkoluuloja vammaisia kohtaan. Onneksi asiat on mennyt paljon eteenpäin koko Saksassa ja säätiö on tehnyt aivan mielettömän hienoa työtä.

Säätiön työ perustuu nykyään YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimukseen, joka Saksassa ratifioitiin ensimmäisten joukossa jo vuonna 2009. (Suomessa kyseinen sopimus ratifioitiin vasta muutama kuukausi sitten!) Yleissopimukseen ja sen perusteella tehtyihin lakimuutoksiin perustuen, kaiken säätiön toiminnan tavoitteena on inkluusio eli kaikkien tasa-arvoinen osallistuminen ja vammaisten integroiminen osaksi "tavallista" yhteiskuntaa, sekä luoda eri kaupunginosiin yhteisöllistä toimintaa, jossa kaikki huolehtivat toisistaan, myös vammaisista. Säätiön ajatuksena on se, että jokainen ihminen voi asua juuri siinä naapurustossa, jossa haluaa ja saada siellä itselleen ne palvelut joita tarvitsee pystyäkseen asumaan kotonaan.

 Alsterdorfin laitosalue

 Säätiön laitosalue on avattu kaikelle kansalle (jos muistan oikein, niin) vuonna 2008. Nykyään keskellä aluetta on tori, jonka laidalla on erilaisia kauppoja, ravintoloita ja kahviloita. Alueen avaamisen jälkeen, kesti tietenkin aikansa ennen kuin alueen asukkaat tottuivat ajatukseen, että laitosalue onkin tavallinen osa omaa naapurustoa, eikä enää jokin suljettu paikka. Ihmiset ovat kuitenkin ottaneet paikan omakseen ja siellä järjestetään nykyään monenlaisia tapahtumia. Entisellä laitosalueella toimii myös mm. päiväkoti, kouluja, erityissairaala, sekä esteetön liikuntahalli. Säätiö on purkanut alueelta paljon vanhoja rakennuksia pois ja rakentanut tilalle moderneja, esteettömiä rakennuksia. Vanhoista rakennuksista oli kuitenkin jäljellä vielä yksi, joka tosin odottaa myös purkua. Säätiön tavoitteena on asuttaa vammaisia ihmisiä 20% entiselle laitosalueelle ja 80% muualle kaupunkiin.

 Työ eri kaupunginosissa

 Säätiö on siis rakennuttanut eri kaupunginosiin taloja, joissa vammaiset voivat asua. Tarkoituksena kuitenkin, ettei yhdessä talossa asu vain vammaisia, vaan myös esimerkiksi vanhuksia. Säätiön rakennuttamat talot ovat kokeneet aluksi naapuruston asukkailta kovaakin vastustusta. Talojen yhteyteen on rakennettu kaikille avoimia kohtaamispaikkoja ja naapurustoissa on järjestetty erilaisia yhteisiä juhlia, joihin aluksi ei osallistunut ketään. Kuitenkin jo muutaman vuoden työn jälkeen, ihmisten asenteet ovat alkaneet muuttua ja tavoite inkluusiosta ja yhteisöllisyydestä toteutua.

Osana yhteisöllisyyden luomista, on myös naapuriapu ja avoin palvelupiste. Naapuriavun kautta ihminen voi pyytää ja tarjota apua arjen askareisiin. Tavoitteena on, että jonakin päivänä esimerkiksi vammaiset voisivat olla myös avunantajia, eikä vain avunsaajia. Palvelupisteestä taasen kuka vain alueen asukas voi kysyä apua esimerkiksi jonkin lomakkeen täyttämisessä. Palvelupisteen työntekijät eivät kuitenkaan suoraan auta esim. täyttämään lomaketta, mutta he tietävät, mistä apua juuri kyseessä olevaan "ongelmaan" saa.

Työllistäminen

 Tärkeänä osana inkluusiota ja säätiön toimintaa on myös vammaisten työllistäminen työpajojen lisäksi myös "normaaleihin" työpaikkoihin. Pääsimme tutustumaan muun muassa Altonan Ikeaan, jossa säätiö on ollut mukana heti talon suunnittelusta lähtien. Itse (säätiön) toiminta Ikeassa on alkanut keväällä 2014. Säätiöllä on Ikeassa 34 työntekijää joista 26 ovat vammaisia / mielenterveysongelmia omaavia henkilöitä. Säätiön työntekijän avustuksella he vastaavat itsenäisesti Ikean palautuspisteestä. Nykyään he myös organisoivat muun muassa keltaisten kassien kierrättämisen talossa, sekä muutama on esimerkiksi mukana huonekalujen kokoamisessa. Työ palautuspisteessä on hyvin vaativaa ja vain harva on uskaltanut sinne mennä töihin, sillä usein monella asiakkaalla on kysyttävää samanaikaisesti ja he haluavat vastauksen heti. Usein asiakkaat myös alkavat neuvottella hinnoista, jotka säätiön työllistetyt ovat ennalta määrittäneet tuotteille. Säätiön työstä Ikeassa on saatu todella hyvää palautetta ja he pärjäävät hyvin Ikean sisäisissä eri osastojen tuottavuuden rankingeissa.

 Ikeassa toimimisen lisäksi, säätiöllä on muun muassa ravintola Haus 5, jota vammaiset henkilöt pitävät. Ravintola on perustettu vuonna 2004 ja siellä on yhteensä 90 työllistettyä, joista 65% ovat vaikeasti vammaisia eli vammaisuusprosentti on yli 50. Ravintola sijaitsee lähellä satamaa (ja merimieskirkkoa) ja se on hyvin suosittu ja monia muita ravintoloita huomattavasti halvempi, unohtamatta taivaallisen hyvää ruokaa! Tästä taitaakin tulla oma vakiopaikkani Hampurissa (:

 Myös lahjakkaat, taidetta tekevät, vammaiset on otettu huomioon. Heille on perustettu jo vuonna 1980 oma ateljee die/der Schlumper, joka toimii vanhassa teurastamorakennuksessa. Ateljeessa toimivat taiteilijat saavat kuukausittain pienen "kuukausirahan" (sosiaalietuuksien lisäksi). Kun joku taiteilijoista myy oman taideteoksensa, hän ei saa rahoja suoraan itselleen, vaan ne menevät koko The Schlumpers -yhteisön hyväksi ja niistä rahoista maksetaan taiteilijoiden "kuukausirahat". Ateljeesta saa oman työtilan, jos on tarpeeksi lahjakas. Ateljeessa pidetään myös taidekoulua harrastelijoille ja usein uudet taiteilijat ateljeehen tulevatkin taidekoulun kautta.

 Näiden ohella säätiön integrationsservice arbeit - isa auttaa vammaisia työllistymään avoimille työmarkkinoille. Etenkin YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimuksen ratifioinnin jälkeen, tavoitteena on Hampurissa ollut saada vammaiset pois työpajoilta, avoimille työmarkkinoille. Kuka tahansa voi hakea apua työllistymiseen isa:sta, mutta usein henkilöt tulevat joltakin työpajalta. Isa:ssa lähdetään liikkeelle siitä, mitä työtä henkilö haluaa tehdä. Jos vaikka joku haluaa koirankouluttajaksi, he lähtevät etsimään henkilölle paikkaa, jossa se on mahdollista. Eri työpaikat voivat myös ilmoittaa isa:lle, jos he tarvitsevat työntekijän. Alkuhaastattelun ja työn vaatimusten ja työntekijän tarpeiden/osaamisen kohtaamisen jälkeen henkilö työllistyy yritykseen. Isa ohjaa, tukee ja opastaa työllistynyttä sekä työnantajaa ilmaiseksi niin kauan kuin tarve vaatii.

 Isa:n toiminnasta on tuen ja neuvonnan lisäksi monenlaisia muita etuja niin vammaisille, kuin työnantajillekin. Vammaisella henkilöllä on oikeus palata työpajalle, jos työpaikka ei tunnukaan hyvältä. Sen lisäksi hän saa saman palkan kuin muutkin työntekijät ja hän huolehtii itse toimeentulostaan, joka nostaa hänen sosiaalista statustansa. (Saksassa sosiaalisella statuksella on suuri merkitys ja ihmiset eivät arvosta henkilöitä, jotka elävät sosiaalietuuksilla.)

Työllistäessään vammaisia henkilöitä myös työnantajan sosiaalisesti vastuullisen yrityksen -imago kirkastuu. Lisäksi he saavat valtiolta rahallista tukea vammaisen työllistäessään.

 Huomionarvoista on myös se, että Saksassa on jo (jonkin lähteen mukaan) vuodesta 1917 (mikä kuulostaa oudolta esim. toisen maailmansodan tapahtumia ajatellen) tuettu vammaisten henkilöiden työllistymistä erilaisilla kiintiöillä. Olen aiemmin ymmärtänyt, että yli 20 työntekijän yrityksissä 5% työvoimasta tulee olla vaikeasti vammaisia (vammaisuusprosentti yli 50), mutta yksi säätiön työntekijöistä sanoi suhteen olevan 1 vaikeavammainen 30 työntekijää kohden. Jos yritys ei täytä velvollisuuttaan, se joutuu maksamaan sakkoja rahastoon, jonka avulla tuetaan muunlaisia työ- ja työllistymismahdollisuuksia. Ainakin jossain vaiheessa yritykset ovat saaneet kolmen ensimmäisen vuoden ajan myös palkkatukea vammaisen työllistämiseen, mutta tällaisesta säätiön työntekijä ei maininnut.

Siinä ehkä tiivistetysti pieni pala Saksan palvelujärjestelmästä ja säätiön toiminnasta. Lopuksi vielä muutamia kuvia kuluneilta päiviltä! (:

Hamburg - eine wunderschöne stadt

Jo ensimmäisestä päivästä lähtien oon ollut täysin rakastunut tähän kaupunkiin! Tai no, ensimmäisten päivien 30 asteen helle ei saanut minua hyppimään riemusta, vaan lähinnä päinvastoin, mutta onneksi tänään oli jo vähän viileämpi (25 astetta) ja ilmeisesti syksyn pitäisi nyt täälläkin alkaa.

Kone laskeutui tiistai-iltana puoli seitsemältä Hampurin lentokentälle, josta huristelin hetkessä junalla Landungsbrückenille ja muutaman askeleen päästä olinkin jo kirkolla. Täällä minua odotti lämmin vastaanotto ja sain avaimen ja pääsin majoittumaan. Illalla tein vielä pienen kierroksen kirkon ja sataman alueella kaikkea kauneutta ihailen.

Keskiviikkona olikin vielä vapaapäivä ja käytin sen kierrellen satamaa ja keskustaa ristiin rastiin (nähden vain pikkuriikkisen osan koko kaupungista), välillä pysähtyen karttaa tuijottamaan ja välillä vaan ihailemaan maisemia ja ihmisiä ympärillä. Vaikka kaupunki onkin Saksan toisiksi suurin, lähes kahden miljoonan asukkaan kaupunki, tuntui se heti omalta, turvalliselta ja kotoisalta. Nähtävää ja koettavaa olisi niin hirveästi, että voisin käyttää koko kolme kuukautta vain kaupunkia kierrellen.

Torstaina kuitenkin alkoi itse harjoittelu. Ei sillä, etteikö se olisi yhtä mukavaa kuin kaupunkiin tutustuminen. Olen yhtä innoissani molemmista! Ensin oli vuorossa työntekijäkokous, jonka jälkeen rupattelimme vielä tovin ohjaajani kanssa harjoittelun sisällöstä, samalla työvuorolistaa tehden. Iltapäivällä kokoontui vielä Työkerho, jossa naiset valmistelivat lauantaina kaupungissa olevaa Nacht der kirchen -tapahtumaa, johon myös merimieskirkko on jo monia vuosia osallistunut. Tämän vuoden teemana on "Lebe liebe lache" eli jotakuinkin "elä rakasta naura", joka voisi yhtä hyvin olla oma henkilökohtainen mottoni! Meidän kirkollamme on luvassa muun muassa erilaisia hartauksia, musiikkia kansanlauluista merimieslauluihin sekä kirkon esittelyä, unohtamatta tietenkään Suomi-kaupan toimintaa.

Tänään olikin sitten edessä jännä päivä, sillä pääsin Lyypekkiin kolmelle laivakäynnille, joista jokainen oli vieläpä eri satamassa. Käynnit olivat samalla jännittäviä, mielenkiintoisia ja todella mukavia!! Ensimmäisellä laivalla pääsin myös tutustumaan komentosillalle ja tiedän jo kaiken tarpeellisen laivan ohjaamisesta ja kaijaan (Huom, ammattilaisten slangisanoja sisäistetty!) eli laituriin ajosta.

Työpäivän jälkeen tein vielä tutkimusmatkan katsomaan kaupunkia vähän toisenlaisesta vinkkelistä eli vastarannalta. Landungsbrückenilta Elben ali vastarannalle kulkee vuonna 1911 avattu 426,50 metriä pitkä St. Pauli Elbe Tunnel. Kieltämättä oli mielenkiintoista ajatella kävelevänsä veden alla, mutta itsessään kauniin tunnelin ja vastarannalta avautuvan maiseman näkeminen oli kokemisen arvoista! Tosin maisema pitää kyllä nähdä joskus myös pimeällä, kun kaupungin valot loistavat. Retken päätteeksi ja ahkerasti rappusia maanpinnalle kavuten (muiden mennessä hissillä), annoin itselleni luvan vielä testata kirkon lähiravintolan ruokatarjonnan. Se saattoi kuitenkin olla virhe, sillä taivaallisen hyvän ruuan sijaitseminen kotiovelta vain muutaman metrin päässä, voi olla itselleni liian suuri haaste vastustaa kiusausta ja kokata itse kotona...

Vaikka kuvista ei välity koko kauneus tästä ihmemaastaa, niin tässä silti muutamia otoksia.

Bis bald! (:

Kotikatu

Rathaus

Viimiset hetket Suomessa

Tänään se nyt sitten koitttaa, seikkailu Hampuriin...

Kuten ensimmäisessä postauksessa arvelinkin, niin aikamoista tunteiden vuoristorataa on viime päivät olleet. Välillä on naurettu ja hymyilty, oltu onnellisia, välillä itketty silmät päästä jo valmiiksi iskevää ikävää.

Alkuviikosta vielä ahkeroitiin kavereiden kanssa viimisiä koulutehtäviä ja paikkailtiin tavaroita, viikonloppu taasen oli yhtä suurta läksiäis"juhlaa". Perjantaina vietettiin äidin kanssa vielä laatuaikaa ja illalla näin kavereita. Lauantaina olikin sitten vuorossa kauan odotetut/pelätyt "yllätys"läksiäiset. Pelätyt siksi, että kavereilta ja siskoiltani voi odottaa ihan mitä vain ja no sitä se olikin!

Sain päälleni tyylikkäät vaatteet ja suoritin erilaisia tehtäviä, kuten saksankielisen ristikon ratkomista ja kuntopiiriä, tietysti kierrellen ympäri Nakkilaa. Sen jälkeen oli vuorossa paljuilua, aina niin ihanaa Aliaksen pelaamista ja muuten vaan hyvästä seurasta nauttimista ja lopuksi tietenkin hyvästejä. Sain myös lahjaksi suklaata, terveisiä/pieniä viestejä sisältävän koti-ikävä purkin, joita voi sitten matkalla lueskella, sekä ihanan korun rakkailta isosiskoilta (jossa oli muuten sama teksti kun kortissa jonka itse vuorostani annoin heille. Ehkä meissä siis jotain samaa on...) Kokonaisuudessaan siis mukava päivä! Kiitos siitä vielä kaikille! :3

Sunnuntaiaamulla näin vielä ystäviä ja kuuntelin kun mulle laulettiin läksiäislaulu. Päivällä sain kummit, isovanhemmat ja serkun perheineen kylään. Sain myös lisää suklaata ja salmiakkia sekä perheeltä selviytymispaketin. Illalla sitten pääsinkin nauttimaan vielä kauan odotetus Teit meistä kauniin -elokuvasta. Suosittelen katsomaan, olit sitten Apulanta fani tai et! Vajaa pari tuntinen meni hujauksessa, seuraten loistavia roolisuorituksia ja mahtavaa tarinaa keskeltä lama Suomea.

Eilinen menikin sitten vielä viimisiä tavaroita pakkailessa ja tädin murusten kanssa touhutessa. Vanhemman murusen saan onneksi vielä saattajaksi lentokentälle, mutta pienemmälle piti jo eilen sanoa heipat ja antaa suukkoja kolmen kuukauden edestä. Niitä kahta tulee kyllä super kova ikävä! <3<3

Nyt sitten vaan odotellaan, että koska pakkaudutaan autoon ja suunnataan lentokentälle. Jänittää, pelottaa ja on jo valmiiksi kova ikävä kaikkia rakkaita!! <3

Lopuksi vielä muutama kuva läksiäisistä...

"Kun tulee päivä että
emme voi olla yhdessä
Pidä minut sydämmessäsi
pysyn siellä ikuisesti
L x 3"

Paniikinsekaisia tunnelmia

Kuva: https://fi.pinterest.com/pin/192106740333597382/

Jäljellä olevien päivien laskuri on kääntynyt viimiselle kympille. Enää siis neljä päivää koulua ja Helsinkiä, ja loppuajaksi "kotikotiin". Mielessä pyörii miljoona asiaa ja paniikki, stressi sekä haikeus kasvaa päivien kiitäessä ohi. Ennen lähtöä pitäisi vielä palauttaa koulutehtäviä ja istua luennoilla, pakata sekä viettää kaikki mahdollinen aika perheen ja ystävien kanssa. Tuntuu, ettei aikaa ole riittävästi.

Kaikesta huolimatta odotan vaihtoa, uusia seikkailuita ja ainutlaatuisia kokemuksia, innolla. Tiedän myös, että minusta pidetään merimieskirkolla varmasti hyvää huolta. Kuitenkin se innostus tuntuu tällä hetkellä jäävän kaiken muun alle. Saapa nähdä, millaista tunteiden vuoristorataa seuraavat yhdeksän päivää tuo tullessaan!