Itse kuitenkin sain nauttia viime viikolla muutamasta vapaapäivästä, kun torstaiaamuna äiti, isä, kummitäti ja pappa saapuivat Hampuriin. Kentällä odottelu oli jälleen hermoja raastavaa, kunnes vihdoin rakkaat kävelivät ovista ulos. Taisipa muutama kyynel vierähtää itse kunkin poskella, kun pääsi halaamaan rakkaita 1,5 kuukauden jälkeen.
Muutamaan päivään mahtui jälleen paljon näkemistä ja kokemista. Kiertelimme Hampuria ristiin rastiin, vuokrasimme auton ja ajoimme Travemündeen sekä Neumünsterin Designer Outlettiin ja kävimme ihailemassa Miniatur Wunderlandia.
MiWuLandissa olisin voinut monta tuntia viettää pelkästään lentokoneiden nousua ja laskua seuratessa. Aika oli kuitenkin rajallinen, sillä menimme sinne vasta illalla ja lentokoneiden lisäksi oli paljon muutakin ihailtavaa. Ehkä kuitenkin palaan jossakin vaiheessa vielä sinne uudestaan paremmalla ajalla!
Päivät kuluivat ohi liian nopeasti ja eilen aamupäivällä oli jälleen hetki antaa viimeiset halit ja sanoa hei hei taas reiluksi kuukaudeksi. Hyvästely oli haikeaa ja koti-ikävähän siinä iski itsellekin, vaikkakin ei kuitenkaan niin pahana kuin etukäteen pelkäsin. Vielä on silti paljon koettavaa ja nähtävää jäljellä ja loppuaika menee varmasti nopeasti. Saapuuhan ennen kotiinpaluuta vielä yksi ihana ystäväkin nauttimaan joulutorien tunnelmasta Hampuriin (:
![]() |
Travemünde |

![]() |
Designer Outlet Neumüunster |

![]() |
Miniatur Wunderland |


![]() |
Sibelius-monumentti keskellä Lappia |


"You don't choose your family. They are God's gift to you, as you are them."
- Desmond Tutu
-Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti