Landungsbrücke

Landungsbrücke

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Viikonloppu ja hämästyttävä Blankenese

Perjantaina heräsimme vesisateeseen. Siitä huolimatta lähdimme kiertelemään Hampuria ja suuntasimme ensimmäiseksi Sternschanzeen kiertelemään pikku putiikkeja. Nälän kurniessa vatsassa palasimme takaisin Landungsbrückenille ja hyväksi todettuun Haus 5 -ravintolaan. Nautittuamme vatsat täyteen maukasta ruokaa, päätimme alittaa Elben, Alter Elbtunnelia pitkin vastarannalle.

Katseltuamme aikamme kaupunkia vastarannalta, lähdimme kohti keskustaa ja Rathausia. Ennen kirkolle palaamista pysähdyimme St. Michaelin kirkolla ja otimme hissin kohti korkeuksia, 106 metrin korkeuteen kirkontorniin. Maisemat tornista olivat aivan uskomattomat!! Kauhean kauaa siellä ei kuitenkaan viitsinyt olla, sillä tuuli oli melko kylmä.

Seuraavana aamuna heräsimmekin itse kukin kurkku kipeänä. Annika oli myös saanut yllätykseksi viestin Finnairilta perutusta (lopulta vain 6 tuntia eteenpäin siirretystä) lennosta. Maijan jäädessä parantelemaan noussutta kuumetta, lähdimme Annikan kanssa vielä käymään rikkaassa huvila-kaupunginosassa Blankenesessä.

Kävellessämme Blankenesen juna-asemalta rantaa kohden, alkoi vähitellen tuntumaan kuin olisi jossain aivan muualla kuin Hampurissa. Alhaalta rannalta katsoessa rinteessä kohoavia taloja, olisi voinut luulla olevansa jossakin Välimeren rannalla. Maisemat olivat mahtavat ja talot hulppeita! Kello kuitenkin juoksi vauhdilla eteenpäin ja lähdimme hakemaan Maijaa syömään, ennen lentokentälle suuntaamista.

Kentällä kävimme vielä kahvilla ja lopulta oli aika taas hyvästellä toisemme 1,5 kuukaudeksi. Koti-ikävä nousi itsellekin pintaan, mutta onneksi jo torstaiaamuna saapuvat vuorostaan äiti, isä, kummitäti ja pappa Hampuriin <3

Sadepäivän iloja on keltanen sadetakki <3







































-Liisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti